Helatorstai oli Duon salibandy junioreille erityinen päivä, kun Vitikkala-salissa juhlittiin yli 200 hengen voimalla salibandykauden päättäjäisiä. Pitkän kauden jälkeen juhlaan olikin aihetta, sillä salibandykauden aikana elokuusta huhtikuuhun Duon eri ikäluokat pelasivat yli 100 ottelua ja harjoituksia kertyi lähes 500 kappaletta.

Päättäjäisissä seuran puheenjohtaja Ari Vilenius kertasi mennyttä kautta. “On hienoa nähdä, että vaikeiden korona-aikojen jälkeen pelaajamäärät ovat jälleen kasvussa. Menneellä kaudella pelaajia oli keskimäärin 170, mikä on merkki siitä, että olemme tehneet asioita oikein ja salibandy harrastuksena kiinnostaa laajalti. Olemme saaneet myös positiivista palautetta muilta seuroilta esimerkiksi ottelutapahtumien järjestelyistä. Tämä ei olisi mahdollista ilman sitoutuneita valmentajia, joukkueenjohtajia ja muita taustahenkilöitä. Iso kiitos siitä !”

Seuraavan kauden valmistelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa. Kovempia otteluita on luvassa lisää, sillä Duo osallistuu kahden joukkueen voimin Salibandyliiton aluesarjaan Keski-Suomen alueen Seppä-liigan lisäksi. P16 ja P17 ikäluokassa tehdään yhteistyötä Jyväskylän Happeen kanssa yhteisjoukkueiden muodossa. P16 joukkue osallistuu valtakunnalliseen SM-sarjaan ja P17 ikäluokka pelaa aluesarjaa. “Yhteistyöstä Happeen kanssa saimme erittäin hyviä kokemuksia päättyneellä kaudella. Pelaajavaihdon lisäksi olemme tehneet yhteistyötä myös valmennuksen kanssa. Happeen harjoitusmetodeita on myös meillä käytössä” - toteaa Ari Vilenius.
Päättäjäistilaisuuden jännittävin ohjelmanumero oli tietysti palkintojenjako. Jokainen valmentaja ja joukkueenjohtaja palkitsi oman joukkueensa pelaajat valintoja perustellen. Valmentajat olivat yhtä mieltä siitä, että valinnat olivat erittäin vaikeita, koska niin moni pelaaja oli kehittynyt huimin harppauksin kauden aikana.

Vaikka kausi päättyikin, niin vain hetkeksi. Duon seuraava isompi tapahtuma on Vitikkalan uuden ulkosalibändykentän avausturnaus 17.6. Pienen lomakauden jälkeen 12.8 on jälleen luvassa Akuliinan aukiolla katusäbäturnaus, josta varsinainen kausi laukaistaan käyntiin.
Kuvia päättäjäisistä löytyy täältä --> https://flic.kr/s/aHBqjAErvH
Duon kauden 2022-2023 palkitut:
P7 ja P8, 2015-16 syntyneet
valmennuksen valinta Nikolas Kirvesmäki
OP Jämsä pelaaja Tobias Laakso
P9 ja P10, 2013-14 syntyneet
kulta pelaaja P9 Emilia Ahonen
hopea pelaaja P9 Valtteri Markkanen
pronssi pelaaja P9 Emil Ratia
kulta pelaaja P10 Alex Valtonen
hopea pelaaja P10 Konsta Karvonen
pronssi pelaaja P10 Oskari Kuisma
valmennuksen valinta Vilho Vilenius
OP Jämsä pelaaja Wäinö-Wenni Koskinen
vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Peetu Järvinen
P11 ja P12, 2011-12 syntyneet
kulta pelaaja P11 Kaapo Finnilä
hopea pelaaja P11 Anton Laukkala
pronssi pelaaja P11 Kalle Lahnamäki
kulta pelaaja P12 Aatu Leppänen
hopea pelaaja P12 Samu Ratia
pronssi pelaaja P12 Aleksi Jakobsson
valmennuksen valinta Konsta Vilenius
OP Jämsä pelaaja Kalle Talvisalmi
vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Arttu Siukola
P13 ja P14, 2009-10 syntyneet
kulta pelaaja Kasper Mäkinen
hopea pelaaja Jaakko Rautiala
pronssi pelaaja Eelis Hakala
valmennuksen valinta Veeti Löfqvist
OP Jämsä pelaaja Atte Sipovaara
vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Joel Ilmonen
P15 ja P16, 2007-08 syntyneet
kulta pelaaja Eetu Hietanen
hopea pelaaja Akseli Himanen
pronssi pelaaja Samuli Ilmonen
valmennuksen valinta Jasmin Rutanen
OP Jämsä pelaaja Tatu Tabell
vuoden pelaaja (pelaajien äänestys) Anton Kirvesmäki
Tytöt 2007-12
valmennuksen valinta Emma Rautiainen
OP Jämsä pelaaja Viivi Hinkkuri
Pelaajakehitys palkinto Enni Nieppola
Pojat 2009-12
valmennuksen valinta Oskar Varila
OP Jämsä pelaaja Oiva Leinonen
Perhesähly 2017-18
kaikki pelaajat palkittiin
Muut tunnustukset:
aktiivisesta seuratyöskentelystä Satu-Päivi Hirvikorpi-Ilmonen, Pia Siukola